1. Mitkä olivat keskeiset tavoitteet omassa hankkeessanne?
- Saada aikaan meille sopiva oppimisympäristö ja asiaosaamista sos.median työkalujen käytössä.

2.Miten hankkeen tavoitteet toteutuivat?
- Mielestämme olemme toteuttaneet hanketta oikealla tavalla, keskittyen oleelliseen, toisilta oppien ja omaa hanketta rakentaen.

3. Miten hanke käytännössä toteutettiin (toimenpiteet ja aikataulu)?
- Jatkohanke alkoi 19.11.2010

6-8/2011 Meille määrätyn pedagogiikan ja sosiaalisen median asiantuntijan opastuksella etenimme oppimisympäristön suunnittelussa ja rakentamisessa. Sanna Brauer piti meillä Pyhäjärvellä ansiokkaan koulutuspäivän, johon oli kutsuttu edustaja HAI:sta sekä rehtori Mauno Jussila omasta oppilaitoksesta.
8-9/2011 annettiin PKIVI ryhmälle käyttökoulutus asiantuntijan antamien suuntaviivojen mukaisesti. Aloitimme mm. blokkaamisen kotisivulle.

4. Mitä hankeverkoston ulkopuolisia yhteistyökumppaneita on osallistunut hankkeen toteutukseen? (erityisesti työelämän edustajat)
- Tutkintotavoitteinen aikuiskoulutus/ kiviala. Hevoasala/ HAI/JEDU/Haapajärvi.

5. Listaa parhaat onnistumisen kokemukset (tekninen toteutus, opiskelijat, oppilaitosjohto, työelämä yhteishanke jne.)
- Olemme saaneet positiivistä palautetta useilta tahoilta, erityisesti opiskelijat (4) tekivät blokkausta Taitaja 2012 kisoissa, jossa olimme KIVITYÖT 403 lajijärjestäjänä. Opiskelijat näyttävät ottaneen sosiaalisen median työkaluja omakseen.

6. Mitkä 3-5 asia olivat vaikeimpia hankkeessa? (tekninen toteutus, opiskelijat, oppilaitosjohto, työelämä, yhteishanke jne.)
-Projektin kokonaistavoitteen hahmottaminen
-Teknisen toteuttamisen ja välineistön valinta.
-Käytännön työtoimintaan vieminen/ opiskelijat
-TO- jaksot vasta keväällä, vähän kokemuksia yhteistyöyrityksistä toistaiseksi.
-Haasteena kaikkien opiskelijoiden mukaansaaminen projektiin (syksy-2012)

7. Miten muutoin kuin hankkeen vertaisarviointina hankkeen tuloksia ja vaikutuksia on arvioitu oppilaitoksessanne?
-Itsearviointina projektiin osallistuneiden kesken, sekä ulkopuolisten sivuilla käyneiden antamien kommenttien perusteella. Jedun oppilaitosten henkilöstön antamien palautteiden huomioon ottamisina.

8. Miten hankkeesta on tiedoitettu ja miten tuloksia on levitetty ja hyödynnetty?
- Hankettamme on tuotu esille yhteistyökouluille/ kiviala, edelleen Ylivieskassa koulutustilaisuudessa, jossa luennoimassa mm. Sanna Brauer, joka toi esille hankettamme kiitettävästi. Jedun yhteisessä koulutuspäivässä helmikuu -12 esiteltiin hanketta muille koulutuskuntayhtymän oppilaitoksille ja sidosryhmille.

9. Mitkä ovat oppimisympäristön käyttö- ja kehityssuunnitelmat jatkossa?
- Olemme viisaasti ajatelleet hankkeen laajentamista vertaisryhmään koulumme metalliosastoon..
Keskitämme hankerahoituksen loppuosan yhteisen oppimisympäristön laadulliseen parantamiseen ja välineistön hankintaan.